Kuvituskuva Mostphotos

Anteeksi, puhummeko samaa kieltä?

Teksti:
Antti Mäkelä
Kuva:
Mostphotos kuvapankki

Suomalaisessa sotejärjestelmässä ammattilaisten välinen yhteistyö on kehittynyt pitkin askelin vuosikymmenten aikana. Pitkät askeleet ovat vieneet sosiaalihuoltoa ja terveydenhuoltoa eteenpäin ja nyt teknologian syvällisempi hyödyntäminen edellyttää meitä ottamaan tiheämpiä ja nopeampia askelia kuin aikaisemmin.

Tavoittelemme pitkän askeleen tuomaa etenemiskykyä, mutta joudummekin ottamaan monta pientä ja lyhyttä askelta, koska tasapainottelulla yhteiskäsitteellisen soten kanssa hengästyy helposti. Lyhyt ja nopea askeltaminen pakottaa aina miettimään sitä, että mitä kukin tarkoittaa puhuessaan integraatiosta, palveluista, hoidosta, tiedosta, asiakkaasta ja niin edelleen. Elämme kompleksisen ja monitulkintaisen sosiaali- ja terveydenhuollon kulta-aikaa. 

Tietojärjestelmien kehittäminen päivittäiseksi työkaluksi ammattilaisille ja omien asioiden hoitamisen apuvälineeksi asiakkaille pakottaa meidät aina välillä kysymään, että puhummeko samaa kieltä ammattilaisten, asiakkaiden ja koneiden kanssa? Eri ammattilaisten kyky viestiä oman ammattikuntansa ulkopuolelle ja etenkin kansalaisille heitä koskevista asioista, määrittää sitä, miten sujuvaksi tiedonsiirto järjestelmässä voidaan tehdä. Tähän haasteeseen liittyy sopivasti Niklas Luhmann (1927-1998) systeemiteoriassa esittämä kuvaus kommunikaatiosta. 

Kommunikaatiossa, niin ihmisten kuin järjestelmien välillä, on kyse kolmesta osasta; informaatiosta, kuinka informaatiota välitetään sekä välitetyn informaation ymmärryksestä. 

Informaatio ja sen välitys saman ammattiryhmän kesken on varsin sujuvaa, mutta ammattiryhmien välillä informaatiosta tunnistetaan usein merkityseroja. Ammattilainen tuottaa helposti omassa ryhmässään informaatiota, jota ryhmä itsessään käsittelee ja ymmärtää sujuvasti. Haasteet alkavat kuitenkin siitä, kun ryhmien välistä informaatiota vaihdetaan tietojärjestelmän avulla ilman, että vastaanottavan ryhmän ymmärrys asiasta ja asian kontekstista on yhteisesti jaettu. Tämä voi johtaa usein siihen, että eri ryhmien informaation jatkuva tuottaminen, välittäminen, ymmärtäminen ja jälleen uuden informaation tuottaminen muodostavat järjestelmästä itsestään suljetun ja autopoieettisen. Tällöin järjestelmästä tulee väline, joka ei uudistu vaan vahvistaa omaa olemassaoloaan. 

Menemättä syvällisemmin Luhmannin systeemiteoriaan ja sen sisällä tapahtuviin kommunikaation haasteisiin, voimme kuitenkin poimia sieltä ajatuksia moniulotteisen sote-tietojärjestelmän rakentamisen tueksi. Luhmannin mukaan järjestelmä on monimutkainen silloin, kun sillä on käytettävissään enemmän mahdollisuuksia kuin se pystyy samaan aikaan toteuttamaan. Tätä haastetta vasten Asterissa tehdään kovasti työtä monialaisten työvirtojen sisällä ja välillä. Integroitava järjestelmäkokonaisuus mahdollistaa kaikille siihen osallistuville toimijoille enemmän toiminnollisia mahdollisuuksia, kuin mihin olemme aikaisemmin tottuneet työskennellessämme omien autopoieettisten järjestelmiemme keskellä.  

Asterin suunnitteluprojektin aikana joudumme ajoittain myöntämään itsellemme sen, että itse itseään ruokkivan järjestelmän ylläpito on helpompaa, kuin kompleksista sotea selkeyttävän koneen virittäminen.  

Kaikesta kompleksisuudesta huolimatta meillä on Asterissa kunnianhimoisena tavoitteena rakentaa eri toimijoiden välillä sujuvasti viestivä järjestelmäkokonaisuus, joka tukee tavoitteellista työtä sekä ammattilaisten että asiakkaiden ja potilaiden välisen yhteisen ymmärryksen rakentumista.