Lasikuula sinisen pörröisen tekstiilin päällä heijastaa talvista maisemaa

Matka jatkuu – määränpää täsmentyy

Teksti:
Anu Pihl
Kuva:
Pixabay Kuvapankki

Uuden vuoden alussa on tapana luvata asioita, joita on lopulta mahdoton pitää. Asterin tapauksessa uskallan kuitenkin luvata vauhdikasta ja tapahtumarikasta vuotta. Katsoessani kristallipallooni ennustan tätä samaa muullekin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle, sote- ja maakuntauudistukselle sekä muille tärkeille yhteistyökumppaneillemme. On tärkeää muistaa kaiken vauhdin ja tapahtumien keskellä, että teemme tätä kehittämistyötä yhdessä, toisiamme tukien, asiakkaittemme parhaaksi.

Kehittämistyö Asterin näkökulmasta on vasta alussa, vaikka perustuksia ja raiteita junallemme on rakennettu jo vuosia. Ensimmäisiä käyttöönotettavia uusia työkaluja ja palveluita on näköpiirissä vuoden 2023 jälkipuolella. Kehittämistyö Asterissa etenee pitkästä matkasta huolimatta erittäin nopeissa sykleissä. Pitkä matka ja nopea vauhti ei ole helppo yhtälö nivoa onnistuneesti yhteen. Omasta ja työyhteisön hyvinvoinnista ei voi pitää liikaa huolta. Matkan tekeminen on kuitenkin innostavaa ja antoisaa, kun työtä tehdään yhdessä satojen sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa. Aster-projekti on itsessään vain pieni osa tätä kehittämisen kokonaisuutta, ja sen tarkoitus on olla kanava sote-ammattilaisten osaamisen, ajatusten ja visioiden esiin tuomiseksi ja hyödyntämiseksi.  

Teknologia mahdollistaa meille uskomattomia asioita, ja visiointi vuosien päähän, kohti tulevaisuuden asiakas- ja potilastietojärjestelmää, voi tuntua välillä samalta kuin pitkään pimeään tunneliin katsoisi. Valo tunnelin päässä tuntuu olevan kaukana, ja välillä voi tuntua, että se valo voi olla vastaantuleva juna. Muutos, jota on toivottu, odotettu ja valmisteltu, alkaakin tuntua pelottavalta. Rakennetun radan kestävyyskin alkaa mietityttää. Asterin rikkaus tästä näkökulmasta on vahva yhteistyö sote-toiminnan ja teknologian välillä. Aster-kehittämistyössä sote-ammattilaisia tukee uskomattoman osaava joukko erilaisia teknologian ammattilaisia, jotka työskentelevät sote-ammattilaisten kanssa rinnakkain mahdollistaen sen, että tuo järjestelmäkehitystunneli ei olisikaan niin pitkä ja pimeä. Kokeneet järjestelmätoimittajamme Cerner, IBM ja Hygga työskentelevät kanssamme päivittäin etsien juuri meille parasta mahdollista ratkaisua. Asterissa yhdistyy erityisellä tavalla toiminnan kehittäminen ja teknologian mahdollistavuus, jotka kirittävät toisiaan eteenpäin, kohti yhteistä päämäärää.  

Kehittämisjunissa ei yleensä ole istumapaikkoja juurikaan tarjolla, mutta matkustusmukavuutta tarjoaa yhdessä tekeminen ja visio lopputuloksesta, jonka vuoksi ei malta jäädä seuraavallakaan asemalla pois. Vuonna 2021 Asterin määränpää tulee täsmentymään ja tarkentumaan entisestäänkin esimerkiksi kevään työpajojen ja muun yhteistyön avulla. Toivotamme sekä uudet että vanhemmat yhteiskehittäjämme tervetulleiksi mukaan mielenkiintoiselle kehittämismatkalle kohti yhteistä, integroitua asiakas- ja potilastietojärjestelmää. 

Anu Pihl
Muutosjohtaja
Aster-yhteistyöorganisaatio